KINNUSENMÄKI

Vieremä

Kinnusenmäki sijaitsee pystymetsän keskellä Rikulin ja Vuorisjärven maastossa. Kinnusenmäen tila oli ostettu 1945. Martti ja Martta Vidgren asuivat tilalla.

Kinnusenmäen lyhyt tarina

Kinnusenmäen tila sijaitsee pystymetsän keskellä Vuorisjärven takana. Kinnusenmäelle oli aikoinaan johtanut ainoastaan kärrytiet Vuoristen tai Pyöreeltä Heinäpuron kautta. Kinnusenmäen tilalla asui 1930 -luvulla vanhuksia, ”- - jotka sekä ruumiillisesti että henkisesti ovat jo niin väsähtäneitä, etteivät voi itse tilaansa hoitaa - - ja heidän keskinäiset välinsä ovat kuitenkin niin riitaisat”. Tämän oli todennut Iisalmen maalaiskunnan kunnallislautakunta jouluaattona 1936. Maalaiskunta oli ostanut tilan itselleen ja sen aikomus oli myydä tila heti ostamisen jälkeen asutustarkoitukseen ”tilan säilyttämiseksi kunnon viljelijälle”.

Martti Vidgren oli ostanut Kinnusenmäen tilan Iisalmen maalaiskunnalta kesäkuussa 1945. Hän oli saanut lainhuudon koko Kinnusenmäen tilaan vuoden päästä kesäkuussa 1946. Kinnusenmäen talo oli ollut kylmä sisäänpäin lämpiävä pirtti. Talon seinät olivat olleet ulkoa vuorattu ja katto oli tehty päreestä. Kivijalkainen talo sisälsi tuvan, kammarin ja eteisen. Kaupantekohetkellä Kinnusenmäellä olleet rakennukset olivat olleet lähes käyttökelvottomia.

Kinnusenmäen tilaa oli ryhdytty rakentamaan, laajentamaan ja korjaamaan tulevaisuutta varten sen ostamisen jälkeen. Metsiä oli raivattu peltoaukeiksi ja tilalle oli rakennettu koivusta vuonna 1952 savipölkkynavetta. Kinnusenmäelle oli raivattu lisäpeltoa noin kymmenen hehtaaria, ja myöhemmin sinne oli hankittu lisää metsämaata. Pieneen pirttiin olivat syntyneet kätilö Liinu Huttusen avustamana Sirkka, Annikki, Hannu ja Seija, joiden lisäksi taloa asuttivat vanhemmat veljet, Raimo ja Olavi. Lapsen lapsille Kinnusenmäellä asui Martta, lempinimeltään ”Ammu-Mummo”. Lehmien ja lehmän maidon mukaisesti. Mummolan aurinkoiset "intiaanikesät", pellot ja niityt sekä Rikulin uimapaikka, eivät ole unohtuneet. "Ammu-Mummon" maukkaan jauhelihakastikkeen voi yhä maistaa muistoissa.

1950-luvun puolivälissä kinnusenmäkeläisten elämää helpotti uusi tie Rikulintien ja Riuttamäentien risteyksestä talolle saakka. 1960-luvun vaihteessa Kinnusenmäkeä ryhdyttiin saneeraamaan ja rakentamaan. Talorakennus sai uuden lisäsiiven, kammarin ja pärekaton tilalle peltikaton.

Paavo Säisä

Kuvat

Tulosta tarinat

Tulosta tämä sivu